SSTL Puhtausala Ry
Etusivu » Ajankohtaista » 2018 » 11 » Pohjoismaiden suurimmat puhtausalan messut järjestetään 27.-28.3.2019 Tampereella

Pohjoismaiden suurimmat puhtausalan messut järjestetään 27.-28.3.2019 Tampereella

Pohjoismaiden suurimmat puhtausalan messut järjestetään 27.−28.3.2019 Tampereella

Puhtausalan ykköstapahtuma kokoaa yhteen 27.−28. maaliskuuta 2019 tuhannet alan ammattilaiset ja tulevaisuuden osaajat Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen. Yhtä aikaa perinteisten Finnclean-messujen kanssa toteutetaan alan koulutuspäivät, ja tapahtumakokonaisuuden nimi on Finnclean PRO.

− Puhtausalan koulutuspäivien ja Finnclean-messujen yhdistäminen tarkoittaa sitä, että alan suurimmat messut tarjoavat tulevana keväänä kävijöille aiempaa enemmän alan asiantuntijoiden palvelu- ja tuotetietoutta. Saman katon alla voi yhdellä kertaa myös vertailla ja kilpailuttaa palveluita tai tuotteita, kertoo tuotepäällikkö Minna Forstadius SSTL Puhtausala ry:stä.

− Finnclean PRO on tavarantoimittajien ja kilpailijoiden tapaamisen lisäksi kollegoiden keskinäinen kohtaamispaikka, jossa vaihdetaan kokemuksia ja suosituksia. Messut ovat oiva paikka pysyä mukana alan kehityksessä, oppia uutta sekä lisätä alan arvostusta ja kiinnostavuutta, sanoo projektipäällikkö Anne Saarinen Tampereen Messut Oy:stä.  

Uutinen: Finnclean on nyt Finnclean PRO

Teemoina digitalisaatio, työhyvinvointi, työturvallisuus ja ympäristö  

Finnclean PROn teemat ovat digitalisaatio, työhyvinvointi, työturvallisuus ja ympäristö, ja aiheet näkyvät sekä messuilla että koulutuspäivien sisällössä.

Messuilla on luvassa puhtausalan toimijoille monipuolisesti palvelu- ja tuotetietoutta, toiminnallista nähtävää sekä innostavia kokemuksia ja case-esimerkkejä. Eri alojen asiantuntijat näyttävät ja kertovat muun muassa konkreettisin esimerkein, mitä digitalisaatio voi tarkoittaa puhtausalalla sekä kuinka digitalisaatio muuttaa alaa ja työntekijöiden arkea tulevaisuudessa.

− Koulutuspäivät puolestaan mahdollistavat sen, että asiantuntijat ja esimiehet voivat täydentää messuvierailuaan koulutustarpeidensa mukaisesti. Maksullisiin koulutuspäiviin voi osallistua joko yhtenä tai kahtena päivänä ja molempina päivinä on luvassa puheenvuoro kaikista neljästä teemasta. Tiedossa on hyvinvointiin liittyvät Suomen maajoukkueen koripallovalmentajan Henrik Dettmannin sekä löytöretkeilijä Patrick "Pata" Degermanin Keynote-puheenvuorot sekä alan vankkojen asiantuntijoiden esityksiä, Forstadius tiivistää.

Usean ammattitapahtuman kokonaisuus: Samaan aikaan Liikuntapaikkamessut sekä Hankintapäivät

Tapahtumapäivät kokoavat yhteen tuhansia julkisen ja yksityisen sektorin päättäjiä sekä hankinta-alan ammattilaisia Tampereelle. Finnclean PROn lisäksi Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 27.−28.3.2019 järjestetään Pohjoismaiden suurin liikunta-alan ammattilaisten Sportec-, Gymtec- ja Welltec -tapahtumakokonaisuus sekä julkisen sektorin hankinnoista vastaaville henkilöille tarkoitetut Hankintapäivät.

LISÄTIEDOT: www.finnclean.fi, Twitter: @TampereenMessut, #FinncleanPRO, Facebook: @FinncleanPRO

Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi, etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi
Anne Saarinen, projektipäällikkö, p. 050 357 2342
Meri Mattila, viestinnän asiantuntija, p. 0400 914 877, @MeriTMattila

SSTL Puhtausala ry: Minna Forstadius, tuotepäällikkö, p. 050 534 7129, minna.forstadius(at)puhtausala.fi