SSTL Puhtausala Ry
Etusivu » Ajankohtaista » 2019 » 04 » Kevätliittokokouksen kuulumisia

Kevätliittokokouksen kuulumisia

SSTL Puhtausala ry:n kevätkokous Turussa 27.4.2019

Kevätkokousviikonloppuun kuului viime syksyiseen tapaan jäsenille erittäin edullinen koulutus (perjantaina 26.4.) sekä liiton ajankohtaiset tiedotteet ja liittokokous (lauantaina 27.4.). Illalla vielä pääsimme nauttimaan Varsinais-Suomen Puhtausala ry:n järjestämästä iltajuhlasta.

Jäsenetukoulutuksen aiheena oli Uudet pintamateriaalit ja siivousmenetelmät, ja se pidettiin iltapäivän mittaisena tilaisuutena. Kouluttajina toimivat Erja Hammarén, Päivi Liljendahl ja Minna Kyllinen. Samaan aikaan pidettiin myös kokousten sarja, sillä vuorotellen kokoontuivat Siivoussektori Oy:n hallitus, liittohallitus ja lopuksi vielä pidettiin Siivoussektori Oy:n yhtiökokous.

Sää Turussa helli osallistujia ja lämpötila oli suorastaan kesäinen. Kesäistä säätä oli ollut jo tovin, sillä yleisnäkymä oli vihreä ja kirsikkapuut olivat täydessä kukassa.


Tuore kunniajäsen Heikki Rannikko, kunniapuheenjohtaja
Kari Malinen ja kunniajäsen Matti Vainio.

Liiton ajankohtaisissa kerrottiin hieman menneistä Finnclean PRO koulutuspäivien ja messujen palautteen muodossa, hieman lähitulevaisuudesta vuoden 2019 tapahtumien, puhtausala.fi-sivuston uudistuksen ja Puhtausala-lehden uudistusten muodossa, ja lopuksi myös jo vuodesta 2020. Sinne onkin tulossa useita aivan erityisiäkin tapahtumia, mm. SSTL Puhtausala ry:n 50-vuotisjuhlat 10.10.2020.

Liittokokouksen puheenjohtajana toimi Päivi-Leena Salviander. Liiton puheenjohtaja Marja Mäkkeli avasi kokouksen ja toiminnanjohtaja Per-Olof Ekström esitteli toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Kokouksessa päätettiin uuden kunniajäsenen valinnasta hallituksen ehdotuksen mukaisesti ja Heikki Rannikko on siis valittu liiton kunniajäseneksi. Kokouksen jälkeen Harri Piiparinen piti lyhyen puheen, jossa kertoi, että pitkäaikainen sekä ry:n että oy:n hallituksen luottamustoimiaktiivi Arto Laaksonen on päättänyt toimikautensa Siivoussektori Oy:n hallituksessa.

Turku Bus kuljetti iltajuhlan osallistujat juhlapaikkaan, joka pysyi viimeiseen asti yllätyksenä. Perillä odotti ihastuttava maalaismaisema ja juhla vietettiin vanhassa heinäladossa Toivolan Kievarissa. Varsinais-Suomen Puhtausala ry:n aktiivit olivat panneet parastaan ohjelman suunnittelussa ja ilta kului rattoisasti hyvän ruoan, juoman ja hauskan ohjelman parissa.

Katso lisää kuvia liiton Facebook-sivulta!


Iltajuhlassa Toivolan Kievarissa.