SSTL Puhtausala Ry
Etusivu » Lehti » Artikkelit » 2017 » 11 » Kiitos yhteisistä vuosista ja hyvää joulua

Kiitos yhteisistä vuosista ja hyvää joulua

Julkaistu 29.11.2017

On aika kirjoittaa viimeisen kerran SSTL Puhtausala ry:n hallituksen puheenjohtajan roolissa teille joulutervehdys. Mietiskelin ennen kirjoittamisen aloittamista, miten asiat ovat muuttuneet toiminnassamme kymmenen vuoden puheenjohtajuuteni aikana.

Ennen liiton puheenjohtajuutta olin viisi vuotta liiton hallituksen jäsenenä ja sitä ennen 10 vuotta Helsingin Siivousteknisen yhdistyksen hallituksessa eli monessa on oltu mukana. Voin vain todeta, että paljon ovat asiat muuttuneet viimeisen 10 vuoden aikana liiton toiminnassa. Todettakoon, että myös omassa yksityiselämässä on ollut isoja muutoksia viimeisien vuosien aikana. Muutto pääkaupunkiseudulta Etelä-Karjalaan ja työpaikan muutos olivat isoja asioita eikä sopeutuminen uuteen tapahtunut hetkessä.

Liiton toimintaan ovat vaikuttaneet pitkälti toimintaympäristössämme tapahtuneet muutokset ja ihmisten vapaa-ajankäytön lisääntyminen muuhun kuin yhdistystoimintaan. Jäsenmäärämme on vähentynyt vuosittain. Se kertonee karua faktaa siitä, että ihmiset haluavat pitää vapaa-aikansa omanaan ja tehdä silloin muuta kuin puhtausalaan liittyvää. Ainoa varma asia nykyisin on muutos, ja sitä vastaan on turha rimpuilla. Parasta olisi aina miettiä, miten tästä selviydytään parhaalla mahdollisella tavalla.

Liiton ja osakeyhtiömme Siivoussektorin on löydettävä uusia ansaitsemiskeinoja ja uusia houkuttimia saadaksemme puhtausalan ihmiset aktiivisesti mukaan toimintaamme ja kehittämään alaa. Liiton yksi tärkeä tehtävä on toimia puolueettomana alan asiantuntijajärjestönä ja olla puhtaasti kehityksen kärjessä, kuten vuoden 2018 teemammekin tulee olemaan. Ajattelin muistella menneitä hiukan tässä viimeisessä kirjoituksessani, vaikka sanotaankin, että joka vanhoja muistelee,sitä tikulla silmään.

Minulla on ollut ilo saada työskennellä neljän eri toiminnanjohtajan kanssa kymmenen vuoden aikana, Roger Bäckroosin, Tarja Valkosalon, Harri Piiparisen ja uusimman elokuussa aloittaneen Per-Olof Ekströmin kanssa. Heistä jokaisen kanssa on ollut helppoa tehdä yhteistyötä ja viedä asioita eteenpäin. Olen myös oppinut heiltä paljon niin yhdistystoiminnasta kuin bisneksestäkin. Iso kiitos teille, edelliset toiminnanjohtajat ja nykyinen toiminnanjohtaja!

Työparinani on ollut vuosien aikana kolme eri Siivoussektori Oy:n puheenjohtajaa, viimeisimpänä Heikki Rannikko. Lämmin kiitos myös teille.  Erityisesti haluan kiittää Heikki Rannikkoa hyvästä yhteistyöstä ja tuesta erinäisten hankkeiden ja välillä vähän vaikeidenkin asioiden hoitamisessa.  

Myös hallituksen jäsenet ovat vaihtuneet säännöllisesti, eli vuosittain joku tai jotkut ovat lähteneet ja uudet kasvot ovat tulleet tilalle. Tässä kohtaa haluan kiittää kaikkia hallitustyöskentelyssä vuosien aikana mukana olleita henkilöitä ja erityisesti nykyistä hallitusta. Mielestäni hallitustyöskentely on ollut joustavaa, ja itse olen pyrkinyt siihen, että keskustelisimme asioista. Aina emme ole olleet samaa mieltä kaikesta, mutta en usko, että kenellekään on jäänyt hampaankoloon mitään. Hallitustyöskentely on muuttunut vuosien myötä entistä vaativammaksi ja projektien vetäminen on varmasti tullut tutuksi kaikille hallituksen jäsenille.

Toimistomme henkilökuntakin on vaihtunut kymmenen vuoden aikana. Olen monta kertaa miettinyt sitä, miten pienellä porukalla saammekaan aikaan vuosittain niin paljon: upeita koulutuksia, tapahtumia ja Puhtausala-lehden kaiken arjen pyörittämisen lisäksi. Kymmenen vuoden aikana toimistomme on muuttanut Kolmannelta linjalta tornitalon huipulle Haapaniemenkadulle.

Aloitin puheenjohtajana Suomen Siivousteknisessä liitossa ja lopetan SSTL Puhtausala ry:ssä.  Liiton nimen- ja sääntömuutos oli iso ja aikaa vievä prosessi, jota yritettiin toteuttaa jo toimikauteni alussa ja vihdoin viime vuonna aika oli kypsä muutoksen toteuttamiselle. 

Mieleenpainuvimpia hetkiä 10 vuoden aikana ovat olleet liiton 40-vuotisjuhlavuosi vuonna 2010, käynnit eduskunnassa tapaamassa ministereitä Paula Risikkoa ja Astrid Thorsia, Sipi Sammakon vierailu Sillä siisti -ohjelmassa ja vilahti Sipi aamu-tv:ssäkin. Oli Clean Cardin kehittämisprojekti ja Clean Cardin ensimmäinen luovutus Finnclean-messuilla vuonna 2008. Ensimmäiset Puhtausviikot, joissa mukana oli myös Pekka Sauri, jokaiset Finnclean-messut, vuoden Puhtausalan esimies- ja Puhtausalan ammattilainen -kisat, hallituksen strategiatyön eloon puhaltaminen Holiday clubilla vuonna 2014, Työelämä 2020 -hanke ja mukanaolo Suomi Areenassa 2016.  10 vuoteen mahtuu valtava määrä erilaisia projekteja, kokouksia, neuvotteluja ja onnistuneita, upeita hankkeita, mutta toki myös sellaisia, joihin ei olisi kannattanut lähteä mukaan. Vuosien varrella on ollut myös niin sanottuja ikuisuushankkeita, jotka eivät syystä tai toisesta vain etene. Yksi sellainen on menetelmä- ja aikastandardiprojekti.  

Välillä on toiminnassamme ollut todella tiukat ja vaikeat ajat, etenkin taloudellisesti, mutta niistä on selvitty yhteistyöllä.  Toisinaan on harmittanut se, että meillä on ollut upeita ideoita toimintamme kehittämiseen ja markkinointiin, mutta rahanpuutteen vuoksi emme ole niitä pystyneet toteuttamaan. Määrätietoinen strategiatyö ja toiminnan kehittäminen ovat myös jatkossa yksi onnistumisen ja henkiin jäämisen edellytys. Onnistumiseen tarvitaan koko henkilökuntamme työpanos, sitoutunut hallitus, puheenjohtaja sekä paikallisyhdistysten tuki ja sitoutuminen uuden tulevaisuuden luomiseen.

”Tekemällä asiat aina samalla tavalla saavutat maksimissaan eilisen tuloksen”, on Einstein sanonut. Meillä ei ole varaa tuudittautua vain tähän hetkeen, vaan meidän pitäisi olla aina askeleen edellä kilpailijoitamme ja olla tuntosarvet ylhäällä tulevien trendien ja muutosten suhteen. Mielestäni meidän täytyy uudistua mutta maltillisesti, luoda pohjaa tulevaisuuden tuotteille ja toiminnalle. Digitaalisuus on tulossa osaksi myös meidän arkipäivää ja siihen on panostettava myös taloudellisesti. Digitaalisuuden tuominen arjen työkaluksi on seuraavien vuosien yksi suurimmista projekteistamme.

Parasta näiden 10 vuoden aikana on varmasti kuitenkin ollut se, että olen saanut tutustua valtavaan määrään puhtausalalla työskenteleviä ja toiminnassamme mukana oleviin ihmisiin sekä eri yhteistyökumppaneihin. On ollut todella upeaa, että olen päässyt puheenjohtajan roolissa mitä erilaisimpiin projekteihin ja hankkeisiin mukaan, joista varmasti on ollut myös hyötyä omalla työpaikalla. Kiitos teille jäsenet siitä, että olette antaneet minulle tämän mahdollisuuden. Täytyy myös kiittää entistä ja nykyistä työnantajaani siitä, että he ovat suhtautuneet positiivisesti puheenjohtajan tehtävän hoitoon ja ymmärtäneet alan kehittämisen tärkeyden. 

Haluan myös mainita vielä jotakin tästä vuodesta. Tämä vuosi on ollut täynnä upeita tapahtumia, niin paikallisyhdistysten kuin liitonkin järjestäminä. Finnclean messut toukokuussa olivat onnistuneet, vaikka kävijämäärässä emme tavoitteeseen päässeetkään. Messuilla oli uusi ajankohta ja muutenkin messukonseptia on kehitetty saamiemme palautteiden perusteella. Iso kiitos kaikille yhdistysten jäsenille, jotka annoitte oman työpanoksenne messujen talkoolaisina. Kiitän myös yhteistyökumppaniamme Tampereen messuja ja toimistomme henkilökuntaa ja edelliselle toiminnanjohtajamme Harri Piipariselle kaikista messujärjestelyistä.  

Tänä vuonna on ollut useita uusia, mielenkiintoisia koulutuksia ja niissä on ollut mukavasti osallistujia. Uusina koulutuksina etenkin Lean-valmennus ja tekstiilimattojen hoitokoulutus ovat vetäneet hyvin väkeä. Lokakuussa pidetyillä puhtausalan kehittämispäivillä Viking Gabrielilla oli mukavasti osallistujia, kuten myös perinteisillä Esimies- ja asiantuntijapäivillä tammikuussa. Oman ammattitaidon ylläpitäminen on tärkeää, ja siitä ensisijaisesti on vastuussa meistä jokainen.

Kannattaa katsoa jo nyt ensi vuoden koulutustarjontaamme ja varata aikoja omaan kalenteriin. Vuosi alkaa perinteisillä Esimies- ja asiantuntijapäivillä, jotka pidetään poikkeuksellisesti Tampereella. Vuoden 2018 aikana järjestetään kolme miniClean-näyttelyä ja paljon muuta. Toivottavasti tavataan mahdollisimman monen kanssa tulevaisuudessakin liiton tapahtumissa ja koulutuksissa.

Loppuun haluan toivottaa Siivoussektori Oy:n puheenjohtajan Heikki Rannikon kanssa lämpimät kiitokset tämän vuoden yhteistyöstä jäsenillemme ja yhteistyökumppaneillemme sekä toivottaa tunnelmallisen kaunista joulua ja onnellisia tähdenlentoja siistiä siistimpään uuteen vuoteen 2018.  Lisäksi toivotamme onnea ja menestystä liiton uudella puheenjohtajalle Marja Mäkkelille ja Siivoussektori Oy:n uudelle puheenjohtajalle Harri Piipariselle tulevalle toimikaudelle.   

”Istuu hiljaa lumessa,
kuun hohde kasvoilla.
Katsoo kohti taivasta,
lumipeitto suojana.
Pakkanen hänet kaunistaa,
timantit päälle varistaa.
Hän luonamme on,
enkeli pienoinen,
lumesta me teimme sen.” 
  

                   ANNU VALO

 

Lämpimin jouluntoivotuksin

Erja Suikkanen

SSTL Puhtausala ry:n hallituksen puheenjohtaja