SSTL Puhtausala Ry
Etusivu » Suojelijan tervehdys

 

Puhtausviikko – Suojelijan tervehdys

Puhtausviikko toimii hyvänä muistuttajana sille, että puhtaus ei ympärillämme synny itsestään. Puhtaus on ammattitaitoisen työntekijän kädenjälki, joka usein huomataan vasta hänen puuttuessaan. Siivousalan ammattilainen on yleensä työnsä jo siinä vaiheessa tehnyt, kun itse saavumme töihin. Jos tilat jäävät siivoamatta, on sillä suuri merkitys niin työviihtyvyyteen kuin työturvallisuuteenkin. Siivousta tarvitaan kaikkialla.

Puhtausviikon teemaksi on tänä vuonna valittu oivallisesti taukotilojen siisteys. Taukotilat toimivat paitsi työntekijöiden virkistystiloina, usein myös ruokailupaikkoina. Työpaikoilla puhtauden merkitys korostuukin juuri taukotiloissa – onhan puhtaus aina puoli ruokaa!

Puhtausviikon aikana haastan kaikki pohtimaan, miten itse voimme vaikuttaa parhaiten oman työpaikan taukotilojen siisteyteen. Puhtaudesta ja paikkojen siisteydestä huolehtiminen ei kuulu yksinomaan ammattilaisille!

Henna Virkkunen
Hallinto- ja kuntaministeri