Etusivu » Tapahtumat » Puhtauspaiva

Puhtauspäivä

Puhtauspäivä on valtakunnallinen teemapäivä, jota vietetään vuosittain joulukuun ensimmäisenä maanantaina. Ensimmäistä kertaa Puhtauspäivää vietettiin vuonna 2015. Seuraavana vuonna eli 2016 tapahtumasta tuli suorastaan pohjoismainen, sillä Norjassa vastaavaa on vietetty jo kauan ja tuolloin Ruotsi liittyi mukaan!

Tänä vuonna Puhtauspäivä on maanantaina 4.12. Puhtauspäivän tapahtumasivulta löydät ajankohtaiset tiedot Puhtauspäivästä 2017!

 

Päivän teema on "Kiitä siivoojaa" ja tarkoituksena on herätellä ihmisiä huomaamaan siivoustyön merkitys. Heti ensimmäisenä vuonna Puhtauspäivä ja sen myötä puhtausala olikin kiitettävästi mediassa esillä alkaen MTV3:n Huomenta Suomi -lähetyksestä lukuisiin lehtiartikkeleihin. Sekä ensimmäisenä että toisena Puhtauspäivänä siivoojan kiittämisen ohella ihmisiä kannustettiin laittamaan kiitoksia, kuvia ja kuulumisia Facebookiin Puhtauspäivä-sivulle sekä Instagramiin ja Twitteriin #kiitäsiivoojaa -tunnisteella. Tuhannet puhtausalalla toimivat ovat pitäneet Puhtauspäivinä I love Puhtaus -rintapinssejä.

Molemmat järjestetyt Puhtauspäivät ovat onnistuneet loistavasti. Ilahduttavan monet asiakkaat, yhteistyökumppanit ja tavalliset siivouspalveluista työpaikoillaan nauttivat ihmiset ovat kiittäneet siivoojia (erityisesti) Puhtauspäivänä. Lisäksi monilla työpaikoilla esimiehet ja oppilaitoksissa opettajat ovat järjestäneet mukavia muistamisia ja aiheeseen liittyvää yhteistä kivaa.

Vuonna 2016 Puhtauspäivään liittyen järjestettiin myös reseptikilpailu, jossa valittiin Puhtauspäivälle virallinen leivos. Loistavista ehdokkaista voittajaksi valittiin Erja Hammarénin sitruunainen juustokakku, joka tuo päivään "ripauksen raikkautta"; aivan niin kuin siivoojakin tekemällään työllä! Reseptin löydät tästä.

Lisäksi vuonna 2016 siivoojia voitiin kiittää myös sähköisellä kiitoskortilla, joka oli saatavilla Positiivareiden sähköisten korttien valikoimasta. Päiväkodeille ja alakouluille tehtiin oma Puhtauspäivä-aiheinen materiaali, johon koottiin ideoita siivoojan kiittämiseen sekä muuta mukavaa siivousaiheista tekemistä. Ennen Puhtauspäivää päivän Facebook-sivulla julkaistiin lyhyitä videoita, joissa ihmiset kertoivat, miten aikovat kiittää siivoojia Puhtauspäivänä.

Vuoden 2017 Puhtauspäivä on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Edelleen päivän ydin on siivoojien kiittäminen ja lisäksi tänä vuonna tutustutaan siihen, miten koko puhtausala on kehittynyt Suomen itsenäisyyden aikana. Kyselyn avulla selvitettiin tärkeimpiä alaa kehittäneitä innovaatioita tai edistysaskelia. Ehdotuksista kootaan sadan merkittävimmän innovaation tai edistysaskeleen lista kuvauksineen ja lista julkaistaan Puhtauspäivänä. Listan kokoamisessa on apuna raati, johon kuuluu mm. SSTL Puhtausala ry:n kunniajäseniä.

Lisäksi juhlavuoteen liittyen on tehty Puhtautta 100 vuotta -juliste, jossa kuvataan alan kehitystä. Siitä voi kuka tahansa kätevästi lisätä tietämystään siivoustyön ja puhtausalan historiasta ja nykytilasta. Juliste sopii erinomaisesti esimerkiksi koululuokkiin. Julistetta voi tulostaa tapahtumasivulta (toimii parhaiten A3-koossa) tai ostaa painettuna suurempana A2-kokoisena julisteena.

Puhtauspäivän tapahtumasivu - ajantasaiset tiedot kaikesta Puhtauspäivään liittyvästä.

Puhtauspäivän Facebook-sivu - laita tänne kuvia ja kiitoksia!