Pirkanmaan Voimia palkitsi hyvinvoinnin edistäjiä

Pirkanmaan Voimia Oy palkitsi ystävänpäivänä Hyvinvoinnin kehittäjäkumppani -tunnustuksella neljä erilaista toimijaa, jotka ovat kukin omalla toiminnallaan tehneet tamperelaisten arjesta mukavampaa. Yksi palkituista oli Tampereen Lähisiivous Oy. Palkitsemisperusteissa sen todettiin hoitaneen onnistuneesti vaativatkin puhtauspalvelukohteet pikaisella aikataululla ja asiakkaan parhaaksi. Pirkanmaan Voimialle se on toiminut joustavana ja muuntautumiskykyisenä kumppanina, joka taitaa hyvän asiakaspalvelun periaatteet.

Muut palkitut olivat  Leinolan koulun rehtori Satuleena Kojola,  Hervannan päiväkodin johtaja Marika Pihkala jaTampereen Pyrintö ry:n urheilutoimenjohtaja Elisa Hakanen.

"61,8 miljoonan liikevaihdon ja hyvän liiketuloksen lisäksi saavutimme hyvän asiakas- ja työtyytyväisyyden ohella myös monta muuta merkittävää tavoitetta liiketoiminnan eri osa-alueilla", kertoi Pirkanmaan Voimia Oy:n toimitusjohtaja Esa Sairanen juhlistaessaan yhtiön ensimmäistä toimintavuotta yhdessä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa ystävänpäivänä  Toimitusjohtaja  totesikin yhtiön ensimmäisen vuoden olleen onnistunut. Myös kuluneena vuonna on panostettu vahvasti yhtiön kehittämiseen.  

 

Ystävänpäivän aamiaisella muistettiin ansioituneita kehittäjäkumppaneita, jotka ovat vieneet hyvinvointia eteenpäin omalla toiminta-alueellaan. Kuva: Pirkanmaan Voimia Oy

Tilaa uutiskirje