Työperäinen hyväksikäyttö voidaan pysäyttää vain yhdessä

29.09.2025
Puhtausala ry vaatii vastuullisia toimintatapoja kaikilta alan toimijoilta ja edellyttää niitä omilta jäseniltään. On tärkeää, että epäkohtiin puututaan ja väärinkäytökset nostetaan avoimesti esiin. Puhtausalalle ei saa rekrytoida työvoimaa epäeettisin tai lainvastaisin perustein. Koko alan on tehtävä hartiavoimin töitä harmaan talouden ja ihmisoikeusloukkausten kitkemiseksi – väärinkäytösten paljastaminen on meidän kaikkien yhteinen tehtävä.
Yrityksillä on ehdoton velvollisuus tunnistaa oman toimintansa suorat ja epäsuorat vaikutukset ihmisoikeuksiin sekä varmistettava, että työvoima on hankittu laillisella ja eettisellä tavalla. Läpinäkyvyyden puute altistaa väärinkäytöksille ja vaikeuttaa niiden havaitsemista.
Yrityksen arvot eivät voi jäädä pelkiksi korulauseiksi tai ylimmän johdon puheiksi, vaan niiden tulee näkyä konkreettisesti arjen teoissa. Yritysten vastuulla on varmistaa, että arvoja eletään todeksi jokaisena työpäivänä. Se vaatii hyvää perehdytystä, laadukasta esimiestyötä, johtamista, selkeää viestintää sekä avointa yrityskulttuuria.
Myös palveluiden ostajilla on tärkeä rooli työperäisen hyväksikäytön ehkäisyssä. Ostajan on sopimusten avulla varmistettava, että palveluntarjoajat noudattavat lakeja ja työehtoja – ja varmistettava, että sopimuksia noudatetaan. Ostajien on ymmärrettävä puhtausalan kustannusrakennetta ja tunnistettava liian halvat tarjoukset, jotka voivat viitata rikolliseen toimintaan.
Lisäksi jokaisella suomalaisella – oli kyse sitten työntekijästä, asiakkaasta, tavarantoimittajasta tai yhteistyökumppanista – on velvollisuus ilmoittaa epäilyksistään poliisille tai työsuojeluviranomaisille.
Vastuullisuusraportoinnin kiristyneet vaatimukset ja asiakkaiden kasvaneet odotukset ohjaavat alaa oikeaan suuntaan. Kehityksen on jatkuttava siihen pisteeseen, ettei yksikään yritys voi enää ohittaa vastuullisuuden periaatteita missään rekrytoinnin vaiheessa.
Työperäiselle hyväksikäytölle ei ole sijaa, kun jokainen meistä kantaa oman vastuunsa.
Puhtausala ry
hallituksen puheenjohtaja Aino Aho
toiminnanjohtaja Sari Mattila