Puhtausalan vuoden teko 2026

Puhtausalan vuoden teko on tehnyt merkittävällä tavalla puhtausalasta entistäkin paremman kuluneen vuoden aikana. Teko on esimerkillinen ja sillä on kaikki mahdollisuudet kasvattaa puhtausalan vaikuttavuutta sekä alan sisällä että ulkopuolella.  

Puhtausalan vuoden teko on vaikuttanut positiivisesti puhtausalan toimintojen tai osaamisen kehittämiseen. Se voi myös olla tuote- tai palvelumuotoiluprosessi, jonka ansiosta työ helpottuu tai nopeutuu tai puhtaudenhallinnan kannalta merkittävä uudisrakennusprojekti tai remonttihanke. Tunnustus voidaan myöntää yritykselle, yhteisölle, organisaatiolle tai yksittäiselle henkilölle.

Vuoden teko 2026 julkaistaan Kiitä siivoojaa -päivänä 7.12.2026. Voittajan valitsevat tänä vuonna Puhtausalan vuoden vaikuttaja 2025 -finalistit Anne-Maarit Alho-Leino ja Seija Ikonen. 

Puhtausalan vuoden teko 2026 -finalistit

Kiilto: Ligniinin valjastaminen tekstiilinpesujauheisiin

Tekstiilinpesun vaatimukset kasvavat jatkuvasti. Uudet tekstiilimateriaalit, monipuolistuvat tahratyypit sekä vettä ja energiaa säästävät pesuprosessit edellyttävät ratkaisuja, joilla erinomainen pesutulos saavutetaan entistä vastuullisemmin. Kiilto on ensimmäisenä maailmassa valjastanut puuteollisuuden sivuvirroista saatavan ligniinin ammattikäyttöön tarkoitettuihin tekstiilinpesujauheisiin.

Kehitystyö käynnistyi useita vuosia sitten. Tavoitteena oli löytää fossiilipohjaisille raaka-aineille kestävä vaihtoehto ilman kompromisseja pesutehossa. Uudistetuissa pesujauheissa ligniinillä on korvattu perinteisiä fossiilipohjaisia yhdisteitä. Kiilto on tiettävästi ensimmäinen yritys maailmassa, joka on onnistunut tuomaan ligniinipohjaiset tekstiilinpesujauheet ammattimarkkinoille.

Tuotteiden hiilijalanjäljen pienentäminen on Kiillon vastuullisuustyön keskeinen tavoite. Uudistuksessa ympäristövaikutuksia on minimoitu kaikissa tekstiilinpesun vaiheissa, joissa se on mahdollista.

Ligniinin hyödyntäminen tekstiilinpesuaineissa voi olla merkittävä askel koko puhtausalalle. Innovaatio tuo kiertotalouden konkreettiseksi osaksi alan arkea ja avaa kaikille toimijoille uuden mahdollisuuden korvata fossiilipohjaisia raaka-aineita uusiutuvilla vaihtoehdoilla.

Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalvelut: Käyttöturvallisuustiedotteet QR-koodin takana

Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalveluiden työkohteissa on näkyvällä paikalla kemikaaliluettelo, jossa jokaisen kemikaalin kohdalla on QR-koodi. Älypuhelimella luettava koodi vie suoraan kemikaalin käyttöturvallisuustiedotteeseen.

Idea syntyi arjen työn keskellä: esihenkilö koki paperisten tiedotteiden ylläpidon työlääksi ja keksi helpomman tavan. Nyt tulosteet on korvattu sähköisillä versioilla, jotka ovat aina ajantasaisia. Muutos säästää merkittävästi sekä aikaa että ympäristöä.

Koodin avulla työntekijä pääsee välittömästi esimerkiksi kohdekohtaisiin ohjeisiin, käyttöturvallisuustiedotteisiin, työohjeisiin tai poikkeustilanteiden toimintaohjeisiin ilman erillistä tiedonhakua. Tiedot ovat helposti myös asiakkaiden saatavilla.

Ratkaisu on parantanut käyttöturvallisuutta, koska tärkeä tieto on nopeasti kaikkien ulottuvilla juuri siellä, missä sitä tarvitaan: työpisteellä ja työn arjessa. Se vähentää virheiden mahdollisuutta, tukee turvallisia työtapoja ja varmistaa, että käytössä on aina viimeisin tieto.

QR-koodi on ollut kustannustehokas ja helppo ottaa käyttöön, ja se on yhtenäistänyt toimintaa eri kohteissa. Samalla se vahvistaa turvallisuuskulttuuria, lisää työntekijöiden omaa vastuuta turvallisesta työskentelystä ja tekee turvallisuudesta näkyvän osan jokapäiväistä työtä.

Sisäilmayhdistys ry ja Puhtausala ry: Ylläpidettävyys rakennusten suunnittelussa -opas

Rakennuksen siivottavuus ja ylläpidettävyys ratkaistaan suurelta osin jo suunnitteluvaiheessa. Tila- ja materiaaliratkaisut, kulkureitit, pintamateriaalit, siivoustilat, jätehuolto ja talotekniikka vaikuttavat siihen, kuinka sujuvasti, turvallisesti ja kustannustehokkaasti puhtauspalveluita voidaan toteuttaa koko rakennuksen elinkaaren aikana. Siksi puhtausalan asiantuntemus kuuluu mukaan jo hankkeen alkuvaiheeseen.

Ylläpidettävyys rakennusten suunnittelussa -opas on Sisäilmayhdistys ry:n ja Puhtausala ry:n yhteistyön tulos. Oppaan käsikirjoitti Tarja Andersson, ja työtä ohjasi laaja-alainen ja aktiivinen ohjausryhmä. Oppaan rahoitti Rakennustuotteiden Laatu Säätiö sr.

Opas tuo puhtausalan ammattilaisten näkökulman osaksi käyttäjälähtöistä suunnittelua ja kannustaa rakennuttajia, suunnittelijoita ja ylläpidosta vastaavia yhteistyöhön jo hankkeen alussa. Se tarjoaa yhteisen kielen ja konkreettisia suunnitteluratkaisuja, joita voidaan hyödyntää erilaisissa rakennushankkeissa ja tilatyypeissä, myös koneellistamisen ja robotiikan mahdollisuudet huomioiden. Opas on vapaasti kaikkien saatavilla.

Opas vie puhtausalan osaamista rakennus- ja kiinteistöalalle ja vahvistaa alan roolia sisäympäristön laadun, työturvallisuuden, ergonomian ja kestävän kehityksen edistäjänä. Oppaan julkaisu on konkreettinen teko, jolla puhtausala tuodaan suunnittelupöydän ääreen, sinne missä määritellään myös tulevaisuuden puhtauspalveluiden työn edellytykset.

 

Puhtausala ry