Puhtausalan ammattilainen 2022 on Mirja Liukko

Puhtausalan ammattilainen 2022 -kilpailun finaali järjestettiin Turun miniClean -tapahtumassa. Vuoden 2022 Puhtausalan ammattilaiseksi valittiin Mirja Liukko TL-Maint Oy:stä.
Puhtausalan ammattilainen 2022 on Mirja Liukko
TIEDOTE

28.04.2022

Kilpailussa arvioitiin muun muassa oman työn suunnittelua, asiakasyhteistyöstä ja -vuorovaikutusta, ergonomiaa, työturvallisuutta, työhyvinvointia sekä oman työn suunnittelua sekä kehittämistä. Tuomaristo teki päätöksensä kilpailijan suorittamien kirjallisten ja kilpailulavalla toteutettujen tehtävien perusteella.

”Mirja tuo puhtausalalle paloa ja valoa”

Kilpailun päätuomari Päivi Vuorihuhta kertoo kilpailun olleen korkeatasoinen ja tiukka. Voittajan valintaa tuomaristo perustelee näin:
– Mirja tuo puhtausalalle paloa ja valoa. Hän on tulevaisuuden tekijä, jota uteliaisuus johdattaa eteenpäin. Mirja näkee alalle perehdyttämisen erittäin tärkeänä ja onkin varsinainen perehdyttämisen promoottori. Muiden kannustaminen ja innostaminen on hänelle luontaista. Mirja tuo omalla erimerkillään imua alalle, Vuorihuhta toteaa.

Iloinen voittaja, Mirja Liukko kehui finalistien keskinäistä kemiaa ja kilpailun tunnelmaa.
– Olen voitosta hivenen häkeltynyt, mutta äärimmäisen iloinen ja ylpeä. Koko kilpailupäivä oli hieno kokemus, ja oli mahtavaa jakaa se muiden finalistien kanssa, Liukko sanoo.

Liukko palkittiin 1000 eurolla ja tuotepalkinnoilla. Kilpailun tuomaristoon kuuluivat Päivi Vuorihuhta, Tiia Brax (elinkeinopoliittinen asiantuntija, Kiinteistötyönantajat ry.), Marja Eikonsalo (puhtausalan asiantuntija ja kouluttaja), Tarja Hokkanen (laitoshuollon asiantuntija, JHL), Eira Lipponen (puhtausalan opettaja, Raseko).

Puhtausalan ammattilainen 2022 -tittelistä kisasivat Liukon lisäksi Tiiti Kolehmainen Nurmijärven kunnasta, Teija Laurila Ähtärin kaupungillta sekä Raija Tofferi Riveriasta. Finalistit selvittivät tiensä loppukilpailuun 13.4. pidetystä semifinaalista.

Kilpailun järjestivät yhteistyössä Puhtausala, JHL, Kiinteistötyönantajat, Palta ja PAM.

Lisätietoja:

SSTL Puhtausala ry. on puhtausalan neuvonta- ja koulutusjärjestö, joka auttaa puhtausalalla toimivia ihmisiä kehittymään ammatillisesti ja etenemään urallaan. SSTL Puhtausala ry. toimii puhtausalan puolueettomana etujärjestönä ja yhdistää puhtausalasta sekä sen kehittämisestä kiinnostuneet ihmiset ja yhteisöt. 

Puhtausala ry