Puhtausala-lehti

Ammattimuotitalon tyyliä työvaatteisiin

Vuonna 2008 perustettu Medanta on kasvanut lähes kahdenkymmenen vuoden matkallaan alan edelläkävijäksi, joka yhdistää toiminnassaan laadun, kauneuden ja vastuullisuuden.
Ammattimuotitalon tyyliä työvaatteisiin
Teksti Toimitus Kuvat Medanta

14.10.2026

Medantan tarina sai alkunsa perustajien Taina Steinerin ja Anu Kivelän visiosta: yhteiskunnan tärkeintä työtä tekevillä ammattilaisilla tulisi olla paremmat ja toimivammat työvaatteet. Tänä päivänä yrityksen kymmeniä tuhansia työasuja käytetään päivittäin muun muassa sairaaloissa, terveyskeskuksissa, ravintoloissa ja hotelleissa ympäri Suomen sekä kasvavassa määrin Euroopassa. Yritys työllistää yhteensä noin 45 henkilöä Helsingissä, Jämsässä ja Pirkkalassa.

Kokonaisvaltaista palvelua omilla materiaaleilla

Medanta erottuu markkinassa omalla ammattimuotitalo-konseptillaan. Vaatteiden toiminnallisuuden lisäksi yritys panostaa vahvasti myös hyvään suunnitteluun, väreihin ja tyyliin.

– Haluamme auttaa yrityksiä ja ammattilaisia voimaan hyvin. Työvaatteilla on suuri merkitys työntekijän hyvinvointiin ja yrityksen imagoon, kertoo markkinointikoordinaattori Salla Ceder.

Yrityksen palvelutarjonta kattaa työvaatteiden suunnittelun ja valmistuksen lisäksi kokonaisvaltaisen työvaatepalvelun, johon kuuluvat pesupalvelut, työvaatevuokraus sekä logistiset ratkaisut. Medantalla on omat teolliset pesulat Jämsässä ja Pirkkalassa.

Poikkeuksellista Medantan toiminnassa on tuotantoketjun hallinta alusta loppuun. Yritys kehittää ja valmistaa omat kankaansa, ja sillä on käytössään lähes 15 omaa materiaalia. Kaikki materiaalit ovat antibakteerisia, mikä estää mikrobien kasvua ja epämiellyttäviä hajuja. Oman kangastuotannon ansiosta työvaatteet voidaan valmistaa myös täysin asiakkaan omissa brändiväreissä.

Laatu on paras vastuullisuusteko

Vastuullisuus ja tiukentuva sääntely haastavat alaa jatkuvasti. Medantalla vastuullisuus nähdään ennen kaikkea laatuna ja pitkäikäisyytenä – kun vaate kestää teollista pesua ja kulutusta vuodesta toiseen, uusia hankintoja tarvitsee tehdä harvemmin.

Medanta pystyy laskemaan tuotteidensa hiilijalanjäljen materiaaleista aina elinkaaren päähän saakka. Materiaaleja tuotetaan vain tarpeeseen, ja tehokkaalla leikkuusuunnittelulla ehkäistään kangashävikkiä. Lisäksi Medanta tarjoaa asiakkailleen poistotekstiilien kierrätysmahdollisuuden Rester Oy:n kautta. Kumppanitehtaat on sertifioitu ISO 9001 - ja ISO 14000 -standardein, ja ne noudattelevat eettistä Medanta Supplier Code of Conduct -ohjeistusta.

Parhaillaan Medantalla testataan maissisokerista tehtyä kuitua, jolla pyritään korvaamaan elastaani biopohjaisella ja kestävämmällä vaihtoehdolla.

Herkällä korvalla kuuntelemassa ammattilaisia

Puhtausalan jäsenyydeltä Medanta toivoo ennen kaikkea verkostoitumista ja aitoa vuoropuhelua alan ammattilaisten kanssa.

– Haluamme kuulla, millaisia ajatuksia muilla jäsenillä on työvaatteista. Vain ammattilaiset voivat sanoa, miten vaate toimii käytännössä. Se on meille parasta mahdollista palautetta, Ceder summaa.

Puhtausala ry