Vaikuttavuus

Koronavirus vaikuttaa Suomessa yritysten työntekijöiden matkustamiseen

Koronavirus vaikuttaa Suomessa yritysten työntekijöiden matkustamiseen

18.02.2020

Business Finland toteutti kyselyn, jonka avulla kerättiin tietoa koronavirusepidemian vaikutuksista Business Finlandin asiakkaiden liiketoimintaan. Nyt eniten vaikutuksia on työntekijöiden matkustamiseen, mutta muitakin vaikutuksia on jo havaittavissa. Kyselyssä kerättiin myös yritysten odotuksia siitä, millaisiin toimenpiteisiin Business Finlandin tulisi epidemian vuoksi ryhtyä. Kyselyyn vastasi 300 suomalaista yritysjohtajaa.

Noin puolet yrityksistä arvioi, ettei epidemia juurikaan vaikuta liikevaihtoon tai vientiin lyhyellä aikavälillä. Kolmasosa arvioi, että vaikutukset ovat joko kielteisiä tai hyvin kielteisiä lyhyellä aikavälillä.

Tuloksista näkyy selvästi, että lyhyellä aikavälillä yritykset pystyvät melko hyvin arvioimaan epidemian vaikutuksia liiketoimintaan, mutta pitemmän aikavälin vaikutuksista yrityksillä on enemmän epävarmuutta.

"Kiinan rooli globaaleissa tuotantoketjuissa on merkittävä melkein kaikilla toimialoilla. Yrityksessä voidaan ajatella, että alihankkijaverkosto on suomalainen tai riippuvainen esimerkiksi saksalaisista yrityksistä. Mutta kun katsoo tarkemmin mistä alihankkijat saavat materiaaleja, heillä on lähes poikkeuksetta kiinalaista alkuperää olevia komponentteja", kommentoi johtaja Kalle Kivekäs Business Finlandista.

Noin 60 prosenttia arvioi, ettei epidemialla ole myöskään juurikaan vaikutusta yrityksen kansainväliseen kasvuun. Toisaalta kolmasosa on sitä mieltä, että vaikutus on lyhyellä aikavälillä kielteinen tai hyvin kielteinen. Noin 80 prosenttia yrityksistä arvioi, ettei epidemia vaikuta työpaikkojen määrään.

Yritysten mukaan vaikutukset henkilöstön kansainväliseen liikkuvuuteen ovat selkeästi kielteisimpiä. Noin 60 % arvioi, että epidemia vaikuttaa joko kielteisesti tai hyvin kielteisesti liikkuvuuteen lyhyellä aikavälillä, sen sijaan pidemmällä aikavälillä neljäsosa ei osaa arvioida vaikutuksia ja noin puolet arvioi, että vaikutukset ovat hyvin pienet.

"Tässä näkyy selvä poikkeama niiden vastaajien osalta, joilla Aasia kuuluu markkina- tai toiminta-alueeseen: näistä vastaajista lähes 80 prosenttia on sitä mieltä, että vaikutukset ovat kielteisiä ja vain 20 prosenttia sitä mieltä, ettei vaikutuksia juuri ole"; Kivekäs sanoo.

Kyselyssä ei arvioitu erikseen koronaviruksen vaikutuksia suomalaisiin matkailuyrityksiin, mutta yritysten tilannetta seurataan tarkkaan. Monet suomalaiset matkailuyritykset ovat jo lähteneet ripeisiin markkinointi- ja myyntitoimiin täyttääkseen syntynyttä kysyntäaukkoa, sillä tilannetta on mahdollista kompensoida ainakin jossain määrin korvaavalla kysynnällä.  (Lähde: Business Finland)

Puhtausala ry