Dosentti Marja Aulanko – alan ammattimaistumisen uranuurtaja

Marja Aulanko avaa Rengossa sijaitsevan kotinsa oven aurinkoisesti hymyillen. Aulanko muutti takaisin kotiseudulleen, nykyään Hämeenlinnaan kuuluvaa pitäjään työuran päätyttyä kymmenisen vuotta sitten.

– Olen täältä kotoisin ja koko ajan on ollut selvää, että muutan tänne takaisin.

Eläkepäiviä viettävän Aulangon elämä on aktiivista.

– Pandemia ei varsinaisesti elämää häiritse, mutta harrastuksia se on hieman rajoittanut. Esimerkiksi puolimaratonit, joihin olin ajatellut osallistua, ovat peruuntuneet ja vapaaehtoistyö, mitä teen Parolannummen sotilaskodissa, on ollut rajoitettua.

Sotilaskodissa Aulanko on osallistunut monenlaisiin töihin.

– Viime aikoina olen ollut enimmäkseen pizzalaatikoita taittelemassa.  Sotilaskodissahan ei saa nyt viipyä, eli ostokset pitää ottaa mukaan, eikä pizzaa voi lautasella lähteä mihinkään yksikköön kuljettamaan.

Normaaliaikana hän käy sotilaskodissa tiskaamassa, kirjastotätinä ja maastokeikoilla.

– Kun pojat ovat metsässä, sotilaskodista viedään sinne autolla kahvia, virvoitusjuomia, karkkeja, sämpylöitä ja munkkeja. Maastokeikat ovat erittäin kivoja. Siellä pojat oikein odottavat autoa ja he ovat niin erilaisia maastossa. He juttelevat ja ovat paljon avoimempia metsässä. Aivan ihania ovat.  

Aulanko on käynyt sotilaskodissa kymmenisen vuotta.

– Eräs kollegani teki Santahaminassa vapaaehtoistyötä ja sitä kautta sain kipinän.

Innokas maratonari

Työpaikalla virisi myös into lähteä juoksemaan Helsinki City Run -puolimaraton.

– Mummohölkkäähän se on tässä iässä. Aloitin juoksemisen vasta kun olin täyttänyt jo 60 vuotta. Helsingissä ei tullut juurikaan liikuttua, mutta yhtäkkiä huomasin, että iäkäs tätini oli paremmassa kunnossa kuin minä. Ajattelin, että nyt on pakko tehdä jotain ja aloitin kävelyn.

– Kolmehan meitä työpaikalta sitten lähti puolimaratonille. Minä jäin koukkuun.

Juoksemiseen käytetyllä ajalla ei ole Aulangolle merkitystä.

– Helsinki City Runin jälkeen juoksin Paavo Nurmen puolimaratonin Turussa. Sen jälkeen ajattelin, että ilmoittaudun vapaaehtoistyöntekijäksi Helsinki City maratonille. Kun olin ilmoittautumassa, ajattelin, että pitäähän tuokin reitti testata, jotta osaa tsempata sitten myöhemmin juoksijoita. Jännitin hirveästi etukäteen, että tulee seinä vastaan. Ei sitä tullut, ja pystyin juoksemaan reitin melko helposti.

Aulanko on juossut yhdeksän kerta Helsinki City Maratonin ja 11 kertaa Tukholman maratonin.

– Vuonna 2018 juoksin 20. maratonin ja silloin ajattelin, että se saa olla viimeinen. Tunne oli niin hyvä, kun kovassa helteessä sain juostua reitin. Siihen oli mukava päättää.

Aulanko liikkuu keskimäärin 40 kilometriä viikossa. Hän myös lukee mielellään lehtiä aiheen tiimoilta.

­– Olen kyllä jo huomannut, että lehdissä samat ohjeet pyörivät viiden vuoden välein. Paras väline minulle on kuunnella omaa kroppaa.

Hän haaveilee vielä Jerusalemin puolimaratonista. Hän on juossut reitin aiemmin neljä kertaa.

­– Maisemat ovat kauniit, ja tieviitat neuvovat Siionin vuorille. Se tuntuu jotenkin epätodelliselta. Ortodoksijuutalaiset naiset juoksevat nilkkoihin ulottuvassa mustassa hameessa, sillä heillä ei saa nilkat näkyä. Se on eksoottistakin, ihan erilaista kuin Pohjoismaissa.

Aulanko haaveilee myös Eilatin aavikkojuoksusta.

– Siellä riittäisi kympin reitti. En oikein kestä kuumaa, mutta haluaisin kokea aavikon.

Monipuoliset harrastukset pitävät virkeänä

Aulanko odottaa parempia aikoja, jotta pääsisi viimeistelemään yhdeksännen Santiago de Compostelan pyhiinvaelluksen Espanjassa.

– Jouduin koronan alkaessa keskeyttämään vaelluksen kahden ystävän kanssa. Olemme kahteen kertaan jo varanneet uudet matkat, mutta edelleen jouduimme siirtämään lähtöä.

Suomessa Aulanko on osallistunut kahdesti Pyhän Henrikin vaellukselle Turusta Köyliöön ja Kokemäelle. Vaellus järjestetään joka kolmas vuosi.

– Reitillä mennään vastakkaiseen suuntaan, mihin hänen ruumiinsa kulki. Se on valmiiksi järjestetty matka ja siinä saa hirvittävän hyvä kuvan Suomen varhaishistoriasta. Esimerkiksi Lalli on Köyliössä sankari, sillä hän kävi vieraan vallan edustajaa vastaan. Tosin olen tällä matkalla kuullut myös, ettei Lallia ollut edes olemassa; hän oli ainoastaan symbolinen olento. Tätä olettamusta vahvistaa kansallismuseon näyttely.

Työuran lomassa Aulanko harrasti lyijylasi- ja tiffanytöitä.

– Kun jäin eläkkeelle, lahjoitin välineet eteenpäin. Lasin hiomisesta kun jäi aina haavoja käsiin.

Helsingissä Aulanko opiskeli myös viron kieltä. Kielenopiskelun myötä Aulanko vieraili Virossa vuosittain.

– Viro on niin kaunis maa ja yritän aina selvitä heidän omalla kielellään, kun käyn.

Vaikka pandemia on rajoittanut hieman elämää, puuhaa on riittänyt.

Aulanko kertoo, että hän kokosi vuosi sitten kirjaksi isänsä sodasta lähettämät kirjeet.

– Tällä hetkellä ei ole isompaa projektia työn alla mutta aina televisiota katsellessani kudon villasukkia ja minusta on hauska ommella patalappuja vanhoista vaatteista. Kesällä kasvattelen mielelläni kesä- ja talvikurpitsoita. Ei niistä isoista kurpitsoista aina mitään tule, mutta kasvien kehitystä on mukava seurata.

Vaikuttava työura takana

Aulanko aloitti opinnot Helsingin Yliopistossa 1967 ja valmistui vuonna 1971 maatalous- metsätieteellisestä tiedekunnasta pääaineenaan kodin taloustiede.

– Kodin taloustiede on sittemmin vaihdettu kuluttajaekonomiaksi. Muutos oli mielestäni hyvä, sillä kodin taloustiede olikin jollain tapaa keinotekoinen nimi.

Sivuaineena Aulanko luki kansantaloustiedettä valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

– Se jotenkin kolahti. Luin ensin cum lauden ja ajattelin suorittaa laudaturinkin, mutta opiskelijaelämä alkoi politisoitumaan erityisesti yhteiskuntatieteilijöiden piirissä niin paljon, että se jäi. Esimerkiksi taistolaisuus levisi, Vanha Ylioppilastalo vallattiin ja kaikenlaista ”valistusmateriaalia” jaettiin jopa luentojen väliajoilla. Politiikka ei kiinnostanut yhtään, niin kansantaloustiede jäi.

Lopputyön Aulanko teki kouluhallitukselle kotitalousopetustilojen varustetasosta. Lopputyön myötä hän päätyi Suomen Akatemian palkkalistoille tutkimusapulaiseksi vasta perustetulle kodin teknologian laitokselle.

– Toimin apulaisena tutkimuksessa, missä selvitettiin, miten kotitaloudet Helsingissä siivoavat kotinsa. Projekti oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että tulokset käsiteltiin tietokoneella. Siinä oppi paljon uutta.

Kun haastattelu oli tehty, materiaali muutettiin sellaiseen muotoon, että tiedot pystyttiin käsittelemään tietokoneella.

– Tietokone oli valtavan kokoinen, ja se sijaitsi yliopiston laskentakeskuksessa.

Kyselylomakkeen tiedot muutettiin numeraaliseen muotoon, jotta tiedot pystyttiin syöttämään reikäkorteille.

– Siinä oppi ihan toisenlaista ajattelua, mihin olin tottunut. Kävin ohjelmointikurssinkin, pääsin tentistäkin läpikin, Aulanko naurahtaa.

Aulanko mainitsee, että aika oli monella tapaa todella erilainen.

– Tutkimuksen otannassa oli myös yksin asuvia miehiä, mutta naiset eivät saaneet mennä yksin heidän koteihinsa. Piti olla kaksi naista.

Samaan aikaan Aulangon kurssikaveri oli huomannut, että Otaniemessä teknillisessä korkeakoulussa järjestettiin siivouspäällikkökurssi ja houkutteli Aulangon mukaan.

– Ajattelin, että eihän se ota, jos ei annakaan ja osallistuin. Sitten huomasin, että tässähän on ihan järkeä. Maailma oli ihan uudenlainen, opettelimme uudenlaisten välineiden ja työkoneiden käyttöä, joita en ollut ennen nähnytkään. Kiinnostuin valtavasti.

Samoihin aikoihin alkoi ammatillinen siivoaminen eriytyä kotitalouksien siivoamisesta, ja Suomeen rantautui myös siivoustarvikkeita maahantuovia yrityksiä.

– Tarvittiin ihmisiä, jotka osaavat käyttää laitteita ja aineita.

Tiettävästi ensimmäinen väitös alalta

Kurssin jälkeen Aulanko työllistyi Tapiolan Lämpöön siivouspäälliköksi.

– Työskentely siellä oli antoisaa. Sain vapaasti toteuttaa osaamistani ja tietotaitoani. Asuin tuon ajan Tapiolassa työsuhdeasunnossa. Niihin aikoihin aloitin myös jatko-opinnot.

Tapiolasta Aulangon tie vei Mellunmäkeen ja omaan asuntoon. Helsingin Diakonissalaitokselta löytyi uusi työ lähempää kotia.

– Tein sielläkin siivouspäällikön työtä, mutta maailma oli täysin erilainen. Toimintakulttuuri oli toisenlainen, hierarkinen ja sanelevampi. Kuitenkin muistelen siellä työskennelleitä henkilöitä lämpimästi. Monet vanhat sisaret olivat upeita ihmisiä ja Malmin hautausmaalla liikkuessani käyn aina katsomassa myös sisarhautaa.

Aulanko suoritti lisensiaatin tutkinnon kaikessa hiljaisuudessa työn ohessa.

– Akateeminen koulutus siivouksen parissa työskentelevällä tuntui olevan punainen vaate joillekin.

Diakonissalaitokselta Aulangon matka jatkui Savonlinnaan.

– Opettajankoulutuslaitokseen tarvittiin henkilöä hoitamaan kodin teknologian apulaisprofessorin virkaa. Sain alkuun Diakonissalaitokselta vuoden virkavapaata, mutta sen jälkeen irtisanouduin.

Savonlinnassa vierähti neljä vuotta opetuksen ja tutkielmien ohjaamisen parissa.

– Kokemus oli hirvittävän kiva. Raskasta oli ainoastaan kulkea Savonlinnan, Helsingin ja Rengon väliä, missä äitini asui. Kävin välillä kääntymässä Helsingissä ja sieltä menin auttelemaan syöpäsairasta äitiäni.

– Savonlinnassa ollessani väittelin kodin teknologian alalta porrassiivousvälineiden toimivuudesta. Väitös oli käsittääkseni ensimmäinen siivouksen alalta ja se herätti jonkin verran myös vinoilua julkisuudessa. Olin kuitenkin varautunut siihen, koska Siivoustyön käsikirjan ilmestyminen 1970-luvun alussa noteerattiin kohulehdessä. Jonkun piti kuitenkin olla ensimmäinen.

Saattohoitoa professorille

Savonlinnasta Aulanko siirtyi 1990-luvulla Viikkiin Helsinkiin maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan. Ensimmäinen vuosi kului kodin teknologian laitoksella päätoimisena tuntiopettajana ja oli Aulangon hienoin työvuosi.

–Vuoden ajan annoin saattohoitoa eläkkeelle lähtevälle professori Jokelaiselle. Hän oli sellainen ihminen, ketä monet pelkäsivät, mutta minä tulin hänen kanssaan hyvin toimeen. Hän pyysi minua usein kahville ja kertoi muistelmiaan, hän kertoi myös paikan sisäpiirijuorut minulle. Siitä jäi tunne, että tein hyvää hänelle kuuntelemalla. Hänen jälkeensä hoidin kodin teknologian professorin virkaa vt:nä kymmenkunta vuotta. Pian sen jälkeen tehtiin päätös kodin teknologian oppiaineen lopettamisesta.

– Se olikin mielestäni väärässä tiedekunnassa, mutta 1960- ja 1970-luvun vaihteessa toimintansa aloittanut oppiaine perustui 1940-luvulla tehtyihin suunnitelmiin, jolloin ammattityössä ja kotitaloustyössä ei juuri ollut eroa. Kun ammattityö ja kotona tehtävä työ alkoivat eriytyä ja muun muassa ammattisiivous alkoi kehittyä voimakkaasti, niin siinä kohtaa pellolta pöytään -ajattelu ei sopinut kuvaan. Ammattikorkeakoulu on ehdottomasti oikeampi paikka, ja ylempien tutkintojen mahdollisuus tulisi ottaa vakavasti.

Viikistä Aulanko siirtyi kotitalousopettajakoulutukseen käyttäytymistieteelliseen tiedekuntaan. Siellä hän viihtyi eläkkeelle jäämiseen asti.

– Toimin siellä yliopistonlehtorina ja neljä- ja puolivuotiskauden myös kotitalous- ja käsityötieteiden laitoksen johtajana. Viihdyin työssäni erittäin hyvin. Sieltä oli sitten mukava jäädä eläkkeelle.

Aulanko opetti lähinnä puhdistuspuolen asioita ja ohjasi tutkielmia, sekä kandi- että gradutöitä. Eläkkeelle jäätyään vuonna 2012 hän jatkoi ohjaamista keikkatyönä. 70 vuotta täytettyään hän totesi, että nuoremmat saavat hoitaa hommat.

– Yliopistolla tuli myös mullistuksia, ja totesin, että ulkopuolisena olisi ollut hankala mennä keikkatöihin, kun vakituisia sanottiin irti.

– Parasta työssä oli ihanat opiskelijat, muun muassa Mattilan Saria opetin tuolloin Viikissä.

Ensimmäinen kansainvälinen konferenssi Suomessa

Helsingin siivousteknisen yhdistyksen toiminnassa Aulanko oli mukana lähinnä pyydettäessä. Puhtausala-lehteäkin Aulanko on ehtinyt tekemään ja hän on ollut myös toimituskunnan jäsenenä.

– Se taisi olla 80– ja 90-lukua, kun kuuluin lehden toimituskuntaan ja kirjoittelin juttujakin. En ihan tarkkaan muista mistä aiheista, paitsi porrassiivousta käsittelevä juttu on jäänyt mieleen. Päätoimittajana oli ensimmäisen jutun aikaan muistaakseni Pirkkoliisa Mikkonen.

Alkuvaiheessa yhdistyksen jäseneksi liittymiseen tarvittiin suosituksia.

– En ollut jäsen, ja ajattelin, että en oikeastaan liitykään. Jonkin sortin vahingon kautta minut kuitenkin liitettiin jäseneksi ja pian sen jälkeen yhdistyksen toiminta alkoikin laajentua ja vanhanaikaiset käytänteet jäivät.

Aulanko oli ideoimassa ensimmäistä puhtausala kongressia Suomeen. Ensimmäinen Cleaning in tomorrow’s world -konferenssi järjestettiin vuonna 1995 Tampere-talossa.  

Idean Aulanko sai käydessään Hannoverissa kotitalousalan kongressissa ja oli mukana myös käytännön järjestelyissä.

– Kongressi oli todella hieno tapahtuma. Osanottajia oli paljon ympäri maailmaa. Tuosta ensimmäisestä Suomessa järjestetystä kongressista on jäänyt hienot muistot.

Kongresseja järjestettiin kaikkiaan kolme.

– Tarja Valkosalo, Roger Bäckroos ja Harri Piiparinen olivat silloin toiminnanjohtajina, ja he pyysivät minua mukaan järjestelyihin. Viimeistä kongressia varten tein muun muassa käännöstöitä englannista suomeksi, jotta materiaalit olivat saatavilla myös suomeksi.

– Valkosalon kanssa kävimme jopa Amsterdamin messuilla mainostamassa toistaiseksi viimeiseksi jäänyttä kongressia.

Kun Aulanko päätti työuransa ja muutti kotiseudulleen, melkeinpä kaikki työhön liittyvä kirjallisuus ja materiaali jäivät työpaikalle.

– Ajattelin, että ne ovat entistä elämää.