Yrityselämä

OrboTechillä kaksikertainen aihe juhlaan

OrboTechissä juhlittiin torstaina 2.6.2022 5-vuotista taivalta sekä uusia toimitiloja.
OrboTechillä kaksikertainen aihe juhlaan

03.06.2022

OrboTech Finland Oy:n tupaantuliaisia vietettiin torstaina 2.6.2022 Vantaalla Tiilitiellä. Juhlimassa olivat niin OrboTech Swedenin edustajat kuin lukuisat muut puhtausalan osaajat. Tapahtumassa oli läsnä myös uunituore robotti vastaamassa juhlan tarjoilusta.

Juhlapuheessaan OrboTech Finlandin toimitusjohtaja ja omistaja Harri Piiparinen toi esiin yrityksen 5-vuotissyntymäpäivän, joten tuplaonnittelut olivat myös paikallaan. OrboTechin missiona on muuttaa siivousalaa tuottamalla tuotekonsepteja, jotka perustuvat innovatiivisuuteen, tehokkuuteen, yksinkertaisuuteen ja ekologisuuteen.

OrboTech Swedenin toimitusjohtaja Mats Johansson korosti puheessaan sitä, kuinka Suomi on puhtausalalla esimerkillinen maa erityisesti korkeatasoisesta osaamisestaan johtuen. Lisäksi Piiparinen ja Johansson osoittivat Heikki Pihlströmille kunnioituksensa pitkästä työurasta Skandinaavisen puhtauden parissa.

OrboTechiä oli juhlimassa myös samoissa tiloissa toimiva Rekola Oy, jonka toimitusjohtaja Petri Rekola kiitti OrboTechiä hyvästä yhteistyöstä ja kumppanuudesta.

Syntymäpäiväonnea OrboTechille ja onnea uusiin toimitiloihin!

Puhtausala ry