Parasta puhtautta -kehitysohjelma toi kaiken hyvän näkyväksi
08.12.2022
Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalvelut on jo neljäs Puhtausala ry:n Parasta puhtautta -vastuullisuusohjelman läpäissyt yritys. Diplomi luovutettiin yritykselle kesäkuussa 2022.
Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalveluiden toimitusjohtaja Tarja Jantusen mukaan Puhtausala ry:n kehitysohjelma osui oman yrityksen kohdalla juuri sopivaan ajankohtaan.
– Osallistuin vuoden vaihteessa Tulevaisuusagentti-koulutukseen, jossa pohdittiin erilaisia tulevaisuuden haasteita. Agenttikoulutus sai minut pohtimaan sitä, miten yrityksen toimintaa voisi kehittää niin, että se vastaisi mahdollisimman hyvin tulevaisuuden haasteisiin.
Kun Puhtausala toi vuoden 2022 alussa alalle uudenlaisen kehitysohjelman, Jantunen tarttui siihen oitis.
– Vastuullinen toiminta on meille, omistajillemme sekä asiakkaillemme tärkeä arvo, toteaa Jantunen.
Ylpeys omasta työstä on kasvanut
Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalvelut on perustettu vuonna 2017, kun yritykseen yhdistyi siivoustoimijoita eri kuntaorganisaatioista. Yrityksessä on perustamisesta lähtien pyritty kehittämään toimintaa sekä panostamaan henkilöstön työhyvinvointiin.
– Kehitysohjelmassa huomasimme, että jo aiemmin tekemämme kehitystyö on onnistunut ja olemme oikeassa suunnassa. Ohjelman myötä johtoryhmämme yhteinen näkemys yrityksen tilasta vahvistui ja olemme sitoutuneempia kehittämään kaikkia toiminnan osa-alueita, Jantunen toteaa.
Koska kehitysohjelma on tehnyt hyvällä tolalla olevat asiat näkyviksi, on myös henkilöstön ylpeys omasta työstä kasvanut.
– Positiivisen palautteen lisäksi olemme tunnistaneet tulevia kehityskohteita, ja prosessi on poikinut keskustelua ja toimintaa vastuullisuusteeman ympärillä myös omissa yritysverkostoissamme, kertoo Jantunen.
Lisäksi Jantusen mukaan asiakkuuden hallintaan liittyviin asioihin kiinnitetään yrityksessä nyt aiempaa enemmän huomiota.
– Olemme pystyneet syventämään asiakasnäkökulmaa ja jakamaan asiakassuhteiden ylläpitoon liittyvää tietoa laajemmin johtoryhmässä. Lisäksi kerromme nykyisin asiakkaillemme ja sidosryhmille aiempaa aktiivisemmin omasta toiminnastamme. Ehkä meillä on ollut aiemmin rima liian korkealla siinä, mitä olemme kertoneet yrityksen ulkopuolelle, Jantunen toteaa nauraen.
Puolen vuoden projekti
Kehitysohjelman läpivientiin kului Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalveluissa aikaa viisi kuukautta. Jantunen on tyytyväinen, ettei prosessia kiirehditty kevään aikana nopeammassa aikataulussa.
– Oli tärkeää, että ehdimme prosessin aikana myös kehittää asioita ja saada myös palautetta jo tehdystä työstä, toteaa Jantunen ja jatkaa:
– Laatupäällikkö Sini Mannisen työpanos oli myös merkittävä syy siihen, että kehitysprosessimme onnistui. Sini piti meillä langat käsissään ja valmisteli seuraavan tapaamisen sisällöt. Näin saatoimme kaikki tulla yhteisiin tapaamisiin valmistautuneena ja niistä saatiin irti kaikki mahdollinen.
”Kehitysohjelma sopii kaikille”
Jantunen kannustaa ryhtymään tuumasta toimeen, jos harkitsee kehitysohjelmaan osallistumista.
– Parasta puhtautta -kehitysohjelma sopii kaiken kokoisille ja tasoisille yrityksille. Ei tosiaankaan tarvitse ajatella, että ohjelmaan voisi osallistua vasta sitten, kun kaikki asiat ovat jo kunnossa. Kehittämiskohteet löytyvät kyllä jokaisesta yrityksestä, Jantunen kannustaa.
Ulkopuolisen arvioijan läsnäoloa ei myöskään kannata Jantusen mukaan jännittää.
– Arvioitsija oli todella ammattitaitoinen ja diplomaattinen. Hän esitti tarkkoja kysymyksiä, mutta toi myös jatkuvasti esiin kaiken hyvän, joka on jo olemassa. Kaikissa tapaamisissa oli luottamuksellinen ilmapiiri ja saimme paljon positiivista palautetta, mutta myös kehitysaiheita.
Jantunen vinkkaa kuitenkin varaamaan riittävästi aikaa, jotta yrityksessä ehditään pohtimaan asioita myös ryhmissä.
– Jos oikeasti haluaa laajentaa ajattelua, se vaatii aikaa.
Tarja Jantusen kuva: Maria Mattelmäki