Positiivinen puskaradio kuuluu kauas
13.02.2023
Mika Hännisestä tuli yrityksen omistaja viitisen vuotta sitten ja viime vuonna mukaan liittyi tytär Minni Hänninen. Yritys toimii Itä-Uusimaalla ja Kymenlaaksossa ja työntekijöitä on tällä hetkellä noin 20. Palveluvalikoimaan kuuluvat muun muassa toimistosiivoukset, tehdassiivoukset, rakennustyömaasiivoukset, ikkunanpesut, lattianvahaustyöt sekä kotisiivoukset.
– Meillä on hyvä laite- ja konekanta eli pystymme vastaamaan melkeinpä mihin tahansa kyselyyn, sanoo Mika Hänninen.
Minni Hänninen valmistui vuonna 2021 kauppakorkeakoulusta ja aloitti tuolloin yritykseen talousjohtajana ja osakkaana.
– Minun vastuullani on hallinnolliset asiat eli henkilöstö, talous, rekrytoinnit ja Mika hoitaa kenttätyön johtamisen ja päivittäisen arjen, esimerkiksi työvuorosuunnittelun.
Minni kertoo, että yritys haluaa erottautua kilpailijoista ainutlaatuinen palvelumallin avulla.
– Olemme tavoitettavissa asiakkaillemme ympäri vuorokauden sekä myös viikonloppuisin.
Positiivinen puskaradio toimii
Siivouspalvelu Hännisen liikevaihto oli viime vuonna 360 000 euroa ja tänä vuonna päästään näillä näkymin puoleen miljoonaan euroon.
– Tavoitteenamme on kasvaa jatkuvasti. Kasvatamme hyvällä työn laadulla ja aktiivisella asiakastyöllä asiakaskuntaamme. Positiivinen puskaradio toimii hyvin; saamme paljon yhteydenottoja sitä kautta, että asiakkaamme on suositellut meitä, sanoo Minni Hänninen.
Hyvää työnantajuutta ylläpidetään muun muassa joustavuuden avulla.
– Pyrimme olemaan työnantajana joustava siten, että haluamme tarjota työtä työntekijän elämäntilanteen mukaan. Huomioimme työntekijän elämäntilanteen ja osallistamme työntekijät oman työnkuvan rakentamiseen.
Joustavuus, kumppanuus ja ympäristöystävällisyys ovat yrityksessä tärkeitä arvoja.
– Teemme pitkäjänteistä yhteistyötä asiakkaidemme kanssa ja pyrimme työskentelemään tehokkaasti sekä meidän että asiakkaan näkökulmasta. Rakennamme läpinäkyvyyttä kaikissa toiminnoissamme.
Pienistä puroista isoja virtoja
Vastuuta yrityksessä kannetaan myös ympäristöystävällisyyden ja energian säästön osalta.
– Otamme ympäristötekijät huomioon aineissa ja tarvikkeissa, kierrätämme mahdollisimman paljon ja vältämme muovia niin paljon kuin mahdollista. Lisäksi pyrimme optimoimaan laitteiden, esimerkiksi pesukoneen ja kuivausrummun käytön siten, että sähköä kuluu mahdollisimman vähän.
Yrityksen toiminta-alue on laaja ja työntekijät liikkuvat kohteesta toiseen autoilla.
– Olemme tarkentaneet reittisuunnittelua mahdollisimman kustannustehokkaaksi. Vältämme turhaa ajoa ja pyrimme rakentamaan reitit mahdollisimman vähillä kilometreillä. Lisäksi pyrimme yhdessä asiakkaidemme kanssa löytämään pieniä säästökohteita. Pienistä puroista syntyy isoja virtoja, Minni päättää.