YrityselämäPuhtausala-lehti

Puhtaanapidon erikoisjoukot

Erikoissiivouksiin keskittyvä Korkeatekniikka Oy pitää hyvää huolta henkilöstöstään. Sää aiheuttaa yrityksen toiminnalle suurimmat haasteet.
Puhtaanapidon erikoisjoukot
TEKSTI SANNA TAPOLA KUVAT Shutterstock & JUHA-PEKKA PARTO

13.09.2023

Korkeatekniikka on palvellut asiakkaitaan erilaisissa erikoispuhdistuksissa jo yli kymmenen vuoden ajan.
– Toteutamme monenlaisia erikoisiivouksia, kaikki haastavat ja hankalat puhdistukset ovat meidän osaamisalaamme, Korkeatekniikan toimitusjohtaja Laura Sarkki kertoo. Sarkki on myös yksi yrityksen omistajista.
Korkeatekniikalla on käytössään runsaasti erilaisia apuvälineitä – kelkkoja, köysiä, nostimia ja telineitä.
– Käytämme menetelmiä, jotka mahdollistavat korkealle tai hankalasti sijoitettujen pintojen ja tilojen puhdistamisen. Työturvallisuus on meille luonnollisesti todella tärkeää ja kaikki työntekijämme käyvät tarkan perehdytyksen ennen työskentelyä, sanoo Sarkki.
Liiketoiminnassa nojataan laatuun ja palvelunopeuteen.
– Päivystämme 24/7 ja kaikki työ on meillä keikkaluontoista. Annamme asiakkaillemme 100-prosenttisen laatutakuun, ja keskustelemme aina avoimesti, onko työ järkevästi toteutettavissa.
Yrityksessä työskentelee 60–70 työntekijää ja liikevaihto on noin 2 miljoonaa. Yrityksellä on nykyisin seitsemän omistajaa, yksi näistä on yrityksessä pisimpään työskennellyt Toni Hurme. Korkeatekniikka toimi aluksi nimellä IonEco, jonka toiminnassa Hurme on ollut alusta asti mukana.

Tekniikka ja erikoiset projektit kiinnostavat työnhakijoita

Mitä haastavampi paikka, sitä mielenkiintoisempi se Sarkin mukaan on.
– Ihan perinteinenkin työ voi olla haastavaa, mutta ehkä kokonaisuutena mielenkiintoisin on ollut Nokia Areenan rakennustyömaan siivous. Kokonaisuus oli laaja ja projektissa tehtiin yhteistyötä monen yhteistyökumppanin kanssa, Sarkki muistelee.
Ulkona suoritettaviin työtehtäviin suurimmat haasteet asettaa sää, ja siksi säätiedotuksia on seurattava tarkasti.
– Sääolosuhteiden muuttuminen yllättäen tuo meille haasteita työvuorosuunnitteluun ja projektien toteuttamiseen. Lisäksi se vaikuttaa siihen, miten saamme käyttöömme sopivat välineet haastavimpiin työtehtäviin. Suunnittelemme ja tuunaamme myös itse työhän soveltuvia varusteita ja välineitä.
Puhtausalaa vaivaa työvoimapula, mutta ainakin toistaiseksi Korkeatekniikka on tässä asiassa poikkeus.
Kesällä yritys sai työhakemuksia tuli niin paljon, ettei kaikkia voitu Sarkin mukaan palkata.
– Ei-perinteinen siivous kiinnostaa tekijöitä enemmän. Meillä on tarjolla erikoisia projekteja ja työssä käytetään mielenkiintoisia teknisiä laitteita. Lisäksi meillä on hyvät henkilökuntaedut ja olemme työntekijäläheisiä – pidämme henkilöstöstämme hyvää huolta.
Puhtausalalta Korkeatekniikka kaipaa ristipölytystä, alan verkostoa ja sitä, että tietoisuus kasvaa.
– Olemme tehneet monia asioita näin vuodesta 2010 lähtien, nyt on aika kehittää meidän toimintamallejamme, Sarkki päättää.



Artikkeli on julkaistu Puhtausala-lehdessä 3/2023.

Puhtausala ry