Puhtauden- ja pölynhallintaa Mansesta

01.10.2026
Pirkanmaalla toimiva TL Puhtaudenhallinta Oy tarjoaa ratkaisuja puhtaudenhallintaan, suunnitteluun, valvontaan ja ohjaamiseen. Tampereen Koivistonkylässä toimipistettään pitävä yritys palvelee muuallakin Suomessa, asiakkaan tarpeiden mukaan.
Palveluvalikoima koostuu puhtausalan asiantuntijapalveluista, kuten mittauksista, konsultoinnista, koulutuksista ja auditoinneista. Yrityksen omistajat ovat erikoistuneet haastavien kohteiden sekä asiakkuuksien puhdistuspalveluihin, kuten esimerkiksi sisäilmaongelmaisten kohteiden puhdistuksiin. Lisäksi yritys palvelee päivittäis- ja perussiivouksissa.
– Haluamme tarjota käytännönläheistä ja ratkaisukeskeistä asiantuntijatyötä. Olemme mukana siivoustyössä itsekin, sillä se pitää tuntuman arkeen hyvänä ja pidämme siivoustyöstä, taustoittaa yrittäjä Laura Hurme.
Palkansaajista yrittäjiksi
Hurme ja toinen osakas Tanja Hämäläinen omistavat yrityksen tasan puoliksi. Virallisesti toiminta käynnistyi huhtikuussa 2026. Ennen yrittäjyyttä he työskentelivät yhdessä 5–6 vuotta siivous- ja esihenkilötehtävissä, joissa kypsyi halu puuttua ongelmien juurisyyhyn.
– Törmäsimme tilanteisiin, joissa kiinteistöt olivat päässeet huonoon kuntoon. Perussiivouksiin kuluu rahaa, kun tilat eivät ole enää siivottavassa kunnossa. Emme halunneet enää vain korjata seurauksia, vaan auttaa tilaajia ja käyttäjiä ehkäisemään ongelmat ennalta, Hurme kuvailee.
Kaksikko päätti ryhtyä yrittäjiksi viime jouluna. Ensimmäinen puolivuotinen on sujunut toiminnan valmistelussa, ja asiakkaita on riittänyt heti alusta alkaen.

Arvot ja vahva ammattitaito toiminnan runkona
TL Puhtaudenhallinnan toiminnan keskiössä ovat eettisyys, tasa-arvo, avoimuus ja hyvinvointi.
– Olemme kohdanneet alalla epätasa-arvoa ja haluamme itse toimia toisin. Meillä yrittäjillä on samat oikeudet ja velvollisuudet, ja tämä pätee jatkossa myös työntekijöihimme. Pidämme huolta myös omasta jaksamisestamme, Hurme painottaa.
Yrittäjillä on pitkä kokemus puhtausalan perinteisistä töistä sekä erikoiskohteista, kuten P1-hankkeista. Kummallakin yrittäjällä on suoritettuna alaan ja yrittäjyyteen liittyvien perustutkintojen lisäksi INSTA 800 -moduulit 1–4 sekä P1-koulutukset. Yrittäjät kehittävät omaa osaamistaan säännönmukaisesti lisäksi alaan liittyvillä korkeakouluopinnoilla.
– Meillä on hyvä ammatillinen osaaminen siihen, miten puhtaanapidon voi toteuttaa laadukkaasti, mutta samalla kustannustehokkaasti, Hurme toteaa.
Katse tulevaisuudessa ja verkostoissa
Tällä hetkellä yrityksessä eletään erilaista vaihetta, sillä Hämäläiselle syntyy vauva tammikuussa. Jatkossa tavoitteena on laajentaa asiantuntijatyön osuutta sekä tarjota koulutuspalveluita erityisesti pienyrittäjille, yrittäjiksi alkaville tai alalta työtä etsiville.
Puhtausala ry:n jäsenyydeltä yritys hakee yhteistyötä, näkyvyyttä ja verkostoitumismahdollisuuksia.
– Jäsenyys tuo toimintaamme uskottavuutta. Toivomme verkostolta uusia kontakteja ja vertaistukea, jotta voimme yhdessä kehittää alaa eteenpäin, Hurme päättää.


