Tuoreuta turvallisuusjohtaminen

20.11.2024
Istun elokuisena päivänä junan lastenvaunuosastossa ja kaivan repustani luonnosvihkoa kolumnia silmällä pitäen. Käteeni osuu myös neljään osaan taitettu paperi, joka on kirjoitettu ja piirretty aivan täyteen.
Muistiinpanot ovat esihenkilö- ja asiantuntijapäiviltä, jossa Fennian työturvallisuuden riskipäällikkö Sampo Holm puhui työturvallisuuskulttuurin muutoksesta. Silmäilen muistiin kirjoittamaani: tee työturvallisuudesta kiinnostavaa, safety egg, työturvallisuus on valinta ja asenne, katso tulevaisuuteen ja ennakoi, lopeta läheltäpititilanteiden seuraaminen, tuoreuta esihenkilöt uuteen ajatustapaan, työturvallisuuskulttuuri elää seinissä…lukemiseni keskeytyy, kun kuulen erään äidin toppuuttelevan liukumäkeen kapuavaa lastaan. Varovasti nyt, ettet loukkaa itseäsi, äiti hätäilee tiukkaan äänensävyyn. Toisaalla aikuinen ohjaa leikkijunan vaunuun kiipeävää lasta. Nouse tähän näin, rohkeasti vaan, pärjäät kyllä, hän rohkaisee lasta.
Kyseiset aikuiset antavat sattumoisin tyyppiesimerkit kahdesta eri turvallisuuskulttuurista: kontrolloiva ja turvalliseen toimintamalliin ohjaava. Holm korostaa jälkimmäisen toimivuutta. Peruslähtökohta on absoluuttisen 0-tapaturmaa tavoitteen sijaan rakentaa työturvallisuuskulttuuria jatkuvan parantamisen matkana. Vahinkoja ei ajatella virheinä vaan mahdollisuuksina oppia, koska vahinkoja kuitenkin sattuu. Junan vaunussa touhuavia lapsia seuratessani tulee mieleeni sananlaskuja viljellyt mammani, joka tapasi sanoa haavereiden sattuessa, että vahinko ei tule kello kaulassa. Se kuvaa ennakoinnin vaikeutta muuttuvissa tilanteissa. Ennakoinnin haasteista on lausunut myös fiktiivinen korpifilosofi Konsta Pylkkänen, jonka mukaan ennakoinnin ja tarkkojen toimintakuvausten lisäksi tulee huomioida, että asiat harvoin tapahtuvat suunnitellulla tavalla tai ne jäävät tapahtumatta kokonaan. Joka arvaa ottaa tämän huomioida, sille on maailmanranta kevyt kiertää, pohdiskelee Pylkkänen Veikko Huovisen teoksessa Havukka-ahon ajattelija.
Filosofisten pohdintojen rinnalle alkaneeseen syyskauteen työturvallisuusterveiset Sampo Holmia mukaillen: Turvallisuus on luottamukseen ja osallistamiseen perustuva strateginen arvo ja pysyvä toimintaprosessi, joka osana päivittäistä toimintaa vie jatkuvan parantamisen avulla kohti turvallisuuskulttuuria. Koska kaikkeen ei voi absoluuttisesti varautua etukäteen, on luovasti toimivat työntekijät ratkaisu, joita tuetaan ennakoivien mittareiden, hyvien käytänteiden ja dynaamisen johtamisen avulla.
Kirjoittaja Jutta Koivuniemi on toiminut pitkään puhtauspalvelualan asiantuntija- ja kehittämistehtävissä.