Vaikuttavuus

Vesistömatkailu lisääntyi – Pidä Saaristo siistinä -yhdistyksellä oli kiireinen vuosi

Vesistömatkailu lisääntyi – Pidä Saaristo siistinä -yhdistyksellä oli kiireinen vuosi

10.12.2020

Ympäristöjärjestö Pidä Saaristo Siistinä ry;n mukaan koronavuosi kasvatti kotimaan vesistömatkailua. Vastaavasti järjestön Roope-palveluita käytettiin huomattavasti enemmän kuin lähivuosina.

Pidä Saaristo Siistinä ry:n merenrannikon aluepäällikkö Katriina Murto kertoo, että marraskuussa päättynyt huoltokausi oli erittäin kiireinen.

”On hienoa huomata, että yhdistyksen Roope-palveluita käytetään ja niitä tarvitaan. Palvelumme mahdollistavat osaltaan vastuullisen vesistömatkailun ja vähentävät vesistöjen roskaantumista ja rehevöitymistä”, Murto toteaa.

Kasvu johtui Murron matkaan esimerkiksi siitä, että veneilijät olivat keväällä liikkeellä tavallista aikaisemmin – jo huhtikuussa. Vilkas kausi myös jatkui syksyyn saakka ”Veneilijöiden lisäksi Roope-palveluitamme käyttivät luonnollisesti muut vesilläliikkujat ja retkeilijät”, Murto kertoo.

Jätemäärät kasvoivat kaikilla Pidä Saaristo Siistinä ry:n toiminta-alueilla. Pohjanlahden toiminta-alueella jätemäärät lähes kaksinkertaistuivat viime vuodesta.

”Jätemäärän rajuun kasvuun Pohjanlahdella vaikutti varmasti sekin, että suomalaiset veneilijät eivät koronan vuoksi suunnanneet Ruotsin rannikoille vaan pysyttelivät kotivesillä”, Murto arvelee.

Myös veneiden käymäläjätteiden imutyhjennyslaitteita käytetiin aiempaa enemmän. PSS ry toi ennätysmäärän, yli 170 kuutiometriä käymäläjätettä maihin.

Järvi-Suomessa, Saimaalla ja Päijänteellä, PSS ry vastaa virkistysaluesäätiöiden ja -yhdistyksen sekä kuntien ja kaupunkien omistamien retkisatamien huollosta. Järvi-Suomen aluepäällikkö Eeva Taimisto kertoo, että vilkas matkailukesä näkyi myös järvillä. Vesiliikenne alkoi heti jäiden lähdettyä ja retkisatamissa riitti kävijöitä.

Polttopuiden käyttö retkisatamissa lisääntyi, vaikka saunojen käyttöä oli rajoitettu koronan vuoksi. Yhteensä Päijänteellä ja Saimaalla puuta ajettiin retkisatamiin lähes 300 kuutiometriä.

”Päijänteellä retkisatamien saunat avautuivat virallisesti vasta heinäkuun alussa, mutta polttopuun kulutusta se ei vähentänyt, päinvastoin puuta kului viime vuotta reilummin”,Taimisto sanoo.

Taimiston mukaan myös huoltokäyntejä suosituimmissa retkisatamissa lisättiin. Veneilijöiden lisäksi telttailijat ja muut retkeilijät löysivät retkisatamat. Positiivista palautetta saatiin Etelä-Saimaan uusista imutyhjennysasemista, jotka ankkuroitiin paikoilleen loppukesästä Ruuhon ja Satamosaaren läheisyyteen.

PSS ry:n kaikki huoltoalukset ovat nyt talviteloilla. Kevätkausi huoltotöiden osalta merellä ja järvillä alkaa huhti-toukokuussa. (Lähde: ePressi.com)

Pidä Saaristo Siistinä ry on valtakunnallinen vuonna 1969 perustettu ympäristöjärjestö, joka edistää konkreettisin teoin meri- ja järviluonnon hyvinvointia.

Puhtausala ry