SSTL Puhtausala Ry
Etusivu » Ajankohtaista » 2019 » 12 » Hautomotoiminta on Puhtausalan vuoden teko 2019!

Hautomotoiminta on Puhtausalan vuoden teko 2019!

Puhtausalan vuoden teko 2019 on Kastek Oy:n ja KSAO:n Hautomotoiminta

Kastek Oy:n käynnistämä ja yhdessä Kouvolan seudun ammattiopiston kanssa kehittämä Hautomotoiminta on Puhtausalan Vuoden teko 2019. Puhtausalan Vuoden teko valittiin nyt kolmannen kerran.

”Tämä oli iso juttu meille. Olemme panostaneet asiaan paljon, ja on hienoa, että se näin nyt huomioitiin. Ja jos muutkin työyhteisöt saavat tästä nyt ideoita omien työntekijöidensä perehdyttämiseen, niin hieno juttu sekin”, totesi palvelupäällikkö Tarja Pikarinen Kastek Oy:stä heti tulosten julkistamisen jälkeen. Tulos julkistettiin SSTL Puhtausala ry:n toimistossa live-lähetyksenä maanantaina 2. joulukuuta.

Pikarisen mukaan heillä oli tavoite päästä Hautomotoiminnalla finaaliin.

”Siltä osin tavoitteemme oli jo täyttynyt lähetyksen alkaessa, mutta pakkohan se on myöntää, ettei mikään ole niin kivaa kuin voitto”, hän kertoi.

”Meillä oli täällä live-lähetyksen aikana oma kisastudio, jossa jännitimme porukalla tuloksia. Heti tuloksen julkistamisen jälkeen huusimme ”jee” niin kovaa, että studion ulkopuolelta alettiin ihmetellä, mitä me oikein huudettiin. Meistä tuntui kuin olisimme voittaneet maailmanmestaruuden!”, Pikarinen nauraen kertoi.

”Heti tulosten julkistettua saimme tekstarin KSAOlta, joka tässä oli merkittävä yhteistyökumppanimme. He olivat myös katsoneet suoraa lähetystä julkistamistilaisuudesta”, Pikarinen kertoi.

 

Lue koko tiedote

 

Takarivissä Kastek Oy:n toimitusjohtaja Seppo Pajari ja Kastek puhtaushuollon palvelupäällikkö Tarja Pikarinen. Eturivissä kaksi Hautomotyöntekijää, Tarjan edessä Neea Leino ja Sepon edessä Maarit Lempinen.